Osakeyhtiö

Osakeyhtiö on monissa maissa esiintyvä yhtiömuoto, jossa omistus jakautuu siirtokelpoisiin määräosiin (osakkeisiin) ja omistajilla (osakkailla) on yhtiön toiminnasta rajoitettu vastuu. Osakeyhtiö mahdollistaa suurtenkin yritysten omistamisen pienissä osissa.

Osakeyhtiölle on ominaista, että osakkaiden osallistuminen toimintaan on välillistä. Yhtiön käytännön toimintaa johtaa osakkaiden valitsema hallitus, jonka jäsenien ei tarvitse olla yhtiön osakkaita. Osakkaat osallistuvat yhtiön päätöksentekoon yhtiökokouksessa käyttämällä puhe- ja äänivaltaa, jotka kuuluvat osakkaan hallinnoimisoikeuksiin yhtiössä. Osakkaan äänioikeus riippuu hänen omistamiensa osakkeiden määrästä.

Osakkailla on oikeus osuuteen yhtiön tuottamasta voitosta osinkojen muodossa. Mikäli yhtiö puretaan, yhtiön varat jaetaan osakkaille. Oikeus osinkoon ja jako-osuuteen kuuluvat osakkaan varallisuuspitoisiin oikeuksiin. Myös ne riippuvat osakkaan omistamien osakkeiden määrästä.